Rata-autoilun SM-sarja jyrähtää käyntiin tulevana viikonloppuna Ahveniston radalta. Yksi neljästä SM-luokasta on näyttävä V8 Thunder, jossa ajetaan yli 500 hevosvoimaisilla putkirunkoisilla kilpa-autoilla. 

Rata SM -kilpailukauden piti käynnistyä jo viikolla 19, mutta koronavirus laittoi suunnitelmia uusiksi ja Rata SM:n kilpailukalenteriin jouduttiin tekemään muutoksia. Nyt kilpailukauden startti on jo todella lähellä, sillä ensimmäiset kilpailulähdöt nähdään tällä viikolla 12. ja 13.6. Ahveniston Moottoriradalla. Kilpailun järjestäjänä on Ahveniston autourheilijat ry. Rata-autoilun SM- ja CUP-pisteistä ajetaan viidessä osakilpailuviikonlopussa. Ainakin vielä sarjan avausosakilpailu ajetaan ilman yleisöä.

Hallitseva mestari Toni Lähteenmäki toivoo tiukkaa taistelua

Luokan hallitseva mestari Toni Lähteemäki ei aio luovuttaa titteliään helpolla. Lähteenmäellä riittää menestysnälkää, vaikka palkintokaapista löytyy jo peräti 19 SM-, Nez- ja Cup-mitalia radalta, jäältä sekä digitaalisesta autourheilusta. Mitaleista kahdeksan on mestaruuksia. – Lähden hyvillä mielillä uuteen kauteen. Toivotaan että päästään tänä vuonna ajamaan kunnon sarja, kun viime vuonna kausi typistyi vain kahteen osakilpailuun, vuonna 2011 kilpailemisen aloittanut Lähteenmäki kertoo.

Rata-autoilu SM-tasolla vaatii paljon työtä myös ajokauden ulkopuolella ja valmistautuminen sarjaan on tehtävä huolella. – Auto on huollettu talven aikana läpikotaisin sekä kävimme ajamassa yhden testipäivän Alastarossa huhtikuun loppupuolella. Itse ajaminen tulee jo niin rutiinilla, että koitetaan löytää perjantain vapaissa harjoituksissa sopivat säädöt viikonlopulle.

Vaikka Lähteemäki on kovin ennakkosuosikki mestariksi, löytyy kilpakumppaneista useita varteenotettavia haastajia. Lähteenmäki toivookin joutuvansa tiukoille kahden aikana. – Varmasti saadaan tiukka mestaruustaistelu myös tänä vuonna aikaiseksi. Mitä kovempaa kilpailua niin sitä enemmän siitä myös itse nautin. Haastajia tulee olemaan varmasti useita kuten Talvitie, Vartiainen, Rautjärvi sekä Mäkelä muita tietenkään unohtamatta, Chevrolet Camaroa ohjastava Lähteenmäki miettii.

Haastajat ovat valmiina

Kartingista koppiautoihin siirtynyt 21-vuotias Jonne Rautjärvi on treenannut talvikaudella fysiikkaa valmentaja johdolla ja ajamista ajosimulaattorilla. Samalla tiimin kilpa-auto Chevrolet Camaro on laitettu huippukuntoon. – Kyllä meillä auton ja tiimin puolesta on menestymiseen kaikki edellytykset. Auto tuntui Alastaron testeissä hyvälle. Huomasin jo eroa viime vuoden autoon. Jos vain tekniset murheet pysyvät toisaalla niin olemme vahvoilla. Rautjärvi kertoo.

Siikalatvan Milla Mäkelä on harrastanut autourheilua neljävuotiaasta saakka. Kokemusta on karttunut karting- ja formula-radoilta niin Suomesta kuin muualta Euroopassa. Formula Fordin SM-pronssia hän voitti vuonna 2017. Talvisin Lapissa työskentelevä autoinsinööri ohjastaa SM-sarjan V8 Thunder-luokassa Mercedes AMG kilpa-autoa. Hänelle starttaa nyt tässä luokassa kolmas kausi. Viime kesänä Mäkelä saalisti kaksi lähtövoittoa. – Tavoitteen on ajaa ehjä kausi ilman ongelmia ja virheitä. Ja tietenkin voittaa Suomen mestaruus, Mäkelä naurahtaa.

Turkulainen Sami Talvitie lähtee mestaruustaistoon myöskin Mercedeksen ohjaimissa. Hän aloitti kilpailemisen 15-vuotiaana jokamiesluokasta. SM-mitaleita Talvitie on saavuttanut Formula Ford- ja V1600-luokista. Viime vuoden V8 Thunder-luokassa hän ajoi yhden kilpailuviikonlopun ja ylsi yhteispisteissä neljännelle tilalle.

V8 Thunder-luokkaan SM-sarjaan ilmoittautui 12 kuljettajaa ja avausosakilpailuun 11 kuljettajaa.
24 Markku Blomqvist AAU Chevrolet Camaro
33 Paavo Hietala NNSB Chevrolet Camaro
92 Toni Lähteenmäki AMM Chevrolet Camaro
15 Milla Mäkelä RuFK Mercedes Benz CLK
38 Petri Ortju TamUA Mercedes Benz CLK
138 Antti Punkari EPUA Chevrolet Camaro
240 Jonne Rautjärvi LMM Chevrolet Camaro
93 Sami Talvitie AUA Mercedes Benz C180
7 Jarkko Tähtinen AAU Ford Mustang
9 Jesse Vartiainen KUA Chevrolet Camaro
75 Lasse Yrjänä NuUA Chevrolet Camaro

SM-osakilpailut 2021
Ahvenisto 12.–13.6.2021
Kemora 10.–11.7.2021
Botniaring 31.7.–1.8.2021
Kymiring 28.–29.8.2021
Alastaro 11.–12.9.2021

https://www.rata-sm.fi/
https://www.v8thunder.fi/
https://www.facebook.com/v8thunderfinland/
https://www.instagram.com/v8thunder/

Kuvassa johtopaikalla hallitseva mestari Toni Lähteenmäki
Kuvaaja: AKK/Pertti Kangasniemi