Perinteikkäällä Saksan Nurburgringin GP-radalla ajetussa Ferrari Challenge EM-ratasarjan kymmennessä osakilpailussa sarjan ainoa suomalainen, sekä myös sen nuorin osakilpailuvoittaja, tamperelainen Luka Nurmi, 17, ajoi rankkasateen värittämässä kilpailussa kauden toisen voiton
Aikaisemmin keväällä Italian Monzan osakilpailuvoiton jälkeen Nurmi on joutunut tyytymään palkintokorokkeen muihin sijoituksiin kunnes nyt neljännestä lähtöruudusta nousi kärkeen ja myös karkuun kanssakilpailijoiltaan. Voitto ei kuitenkaan tullut helpolla, koska kilpailun loppua kohden ylivoimaisessa sarjajohdossa ajava tanskalainen Michelle Gatting onnistui kuromaan Nurmen karkumatkan lähes umpeen.
– Lähtökohdat olivat erittäin vaikeat kun Nurburgringin rataa olen aikaisemmin ajanut vain simulaattorissa ja sen lisäksi meitä piinasi tekniset murheet auton voimansiirron kanssa. Kuitenkin tähän kilpailuun tiimi sai ne selätettyä ja pääsin nyt jälleen näyttämään osaamistani voiton lisäksi myös kilpailun nopeimman kierrosajan myötä, Luka Nurmi kertoo.
– Belgian Formula-1 osakilpailua piinaava synkkä sadesää vaivasi myös täällä Nurburgringillä, jossa kuitenkin ajoimme kilpailun vaikka olosuhteet olivat yhtä umpisurkeat mitkä SPA-Francorchampsissa vallitsi. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että murheellisesta ja erittäin vaativasta kelistä huolimatta en tehnyt ainoatakaan virhettä ja pystyin ajamaan jokaisen kierroksen kärkivauhtia, Nurmi jatkaa.
Kahden palkintokorokesijoituksen myötä tanskalainen Michelle Gatting on nyt 44 pisteen karkumatkalla kun ajamatta on vielä neljä osakilpailua. Luka Nurmi on sarjatilanteessa toisena, josta kuitenkin italialainen Niccolò Schirò on vain yhden pisteen päässä.
Ferrari Challenge EM-sarjan seuraavat kaksi osakilpailua ajetaan tasan kahden viikon päästä Belgian SPA-Francorchampsin radalla.
Lopputulokset Ferrari Challenge Europe, Nurburgring lauantai 28.8.2021
- Niccolò Schirò (ITA), 14 kierrosta
- Thomas Neubauer (GER), +1,204s
- Michelle Gatting (DEN), +4,155s
- Luka Nurmi (FIN), +14,466s
Lopputulokset Ferrari Challenge Europe, Nurburgring sunnuntai 29.8.2021
- Luka Nurmi (FIN), 13 kierrosta
- Michelle Gatting (DEN), +0,899s
- Luca Ludwig (GER), 1,277s
Ferrari Challenge EM-sarjatilanne 10/14 osakilpailua, Top-5:
- Michelle Gatting (DEN), 137p
- Luka Nurmi (FIN), 93p
- Niccolò Schirò (ITA), 92p
- John Wartique (BEL), 79p
- Fredrik Paulsen (DEN), 66p
Jani Kekoni / Tiedottaja
Kuva: Tino Nurmi