F3 Regional Euroopan mestaruussarjan kolmas osakilpailuviikonloppu ajettiin Monacossa F1-viikonlopun yhteydessä. Oululainen Patrik Pasma viihtyi legendaarisissa maisemissa ja kartutti pistetiliään molemmissa kisalähdöissä.

Ennen viikonloppua ainoastaan Patrik Pasmalla ja kahdella muulla F3 EM-sarjan kuljettajalla oli aiempaa kisakokemusta Monacon vaativasta katuradasta. Monacon rata asetti omat rajoitteensa kilpailun kulkuun, kun kisastarttiin mahtui ainoastaan 28 autoa. Ilmoittautuneita oli peräti 33, joten aika-ajot ajettiin kahdessa ryhmässä eikä häntäpään kuskeille ollut tarjolla kuin yksi kisastartti. Patrik sijoittui hienosti oman ryhmänsä kolmanneksi, ja kun ryhmien tulokset yhdistettiin, oli tuloksena viides lähtöruutu lauantain ja kuudes sunnuntain kilpailuun.

– Tykkään Monacosta ja tätä kisaa olen odottanut. Monacossa on äärimmäisen vaikeaa ohittaa, joten hyvä lähtöpaikka on tosi tärkeä. Olin jo kiinni ryhmän kakkospaikassa, mutta harmittavasti se menetettiin ihan aika-ajon lopussa. Nyt keskitytään saamaan maksimipisteet näistä lähtöasetelmista, kertoi Pasma aika-ajon jälkeen.

Lauantaiaamu valkeni sateisena ja hetken vaikutti, että sade jatkuu kisaan saakka. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kilpailu sujui varsin siististi eikä puolen tunnin ajon aikana radalla nähty suurempia tapahtumia. KIC Motorsport -tiimissä ajava Pasma ajoi tasaisesti ja saapui ruutulipulle viidentenä eli samalla sijoituksella kuten oli startannutkin.

Sunnuntain kisa olikin sitten tapahtumia täynnä. Kuudennesta lähtöruudusta aloittanut Pasma sai hyvän lähdön ja nousi heti yhden sijan. Lähtöruudukon takaosan tapahtumat saivat kuitenkin aikaan punaisen lipun ja kilpailun keskeytyksen. Uusintastartti suoritettiin turva-auton takaa ja Pasma joutui palaamaan alkuperäiselle lähtöpaikalle kuudenneksi. Kilpailu oli varsin rikkonainen ja turva-auto vieraili radalla vielä muutaman kerran. Lopputuloksissa Pasma nousi yhden sijan viidenneksi.

– Kaksi kertaa P5 tarkoittaa hyviä pisteitä. Vauhti oli hyvä kisassa, mutta tällä radalla on vain mahdoton ohittaa. Totta kai olisi ollut siistiä päästä täällä podiumille, mutta tämä viikonloppu oli meille taas yksi askel eteenpäin kärkitiimeihin verrattuna, summasi Pasma viikonloppua.

Monacon osakilpailun jälkeen sarjapistetilanne tasoittui, kun kärkikaksikko jäi pisteittä sunnuntaina. Patrik Pasman kaksi viidettä sijaa nostivat oululaisen sijoitusta sarjataulukossa muutaman pykälän.

Seuraavan kerran pisteitä on jaossa jo ensi viikolla, kun kauden neljäs osakilpailu ajetaan Ranskassa Paul Ricardin radalla.

Kilpailun tulokset ja sarjapistetilanne löytyvät sarjan kotisivuilta osoitteesta https://formularegionaleubyalpine.com/

Formula Regional European Championship by Alpine 2021
16.-18.4. Imola (ITA)
7.-9.5. Barcelona (SPA)
20.-23.5. Monaco (MC)
28.-30.5. Paul RICARD (FRA)
18.-20.6. Zandvoort (NED)
23.-25.7. Spa-Francorchamps (BEL)
6.-8.8. Nurburgring (GER)
10.-12.9. Red Bull Ring (AUT)
07.-10.10. Mugello (ITA)
28.-31.10. Monza (ITA)