Ralli SM-sarjan kesäkausi avataan Länsirannikolla – Live-lähetykset Moottoriurheilut.tv Youtube-kanavalla
Ralli SM-sarjan kolmas ja kesäkauden ensimmäinen osakilpailu ajetaan tulevana perjantaina ja lauantaina Liedon SM Mad-Croc Länsirannikon Rallissa. Ilman yleisöä ajettavassa kilpailussa ovat mukana myös Rallin Suomen Juniorimestaruus- ja Nuorten SM sarjojen kuljettajat, jotka ajavat kauden toisen osakilpailunsa. Yhteensä kilpailussa on viivalla mukavat 123 autokuntaa, joista peräti 18 on SM1-luokassa ajavia R5-luokan autoja.
Länsirannikon Rallissa kaikki kolme perjantain erikoiskoetta ajetaan puhtaasti asfaltilla ilman yhtään soraosuutta. Näiden lisäksi lauantaina kilpailun päättävä lyhyt, alle 2-kilometrinen erikoiskoe ajetaan kestopäällysteellä. Kyseessä on erittäin harvinainen kokeilu, sillä totutusti Suomessa on ajettu rallissa asfaltilla lähinnä lyhyitä yleisöerikoiskokeita sekä joitain osuuksia soraerikoiskokeiden sisällä.
Ralli SM-sarjavastaava Henrik Frank oli ajatuksesta alkuun varovaisen skeptinen.
- Mieleen tuli tottakai heti renkaat, alustat ja se, miten ylipäänsä suomalainen ”rallikulttuuri” mukautuu ideaan, jossa SM-rallissa ajetaan kokonaiskilometrit huomioiden varsin merkittävä osuus asfalttia. Sinänsä nuo haasteet ovat tässä matkan varrella myös konkretisoituneet, mutta samalla ne on saatu kuitenkin myös ratkaistua mielestäni ihan hyvin, vaikka toki lopputuloksena on varmasti aina jonkinlainen kompromissi.
- Mielipiteitä asiaan on toki esitetty matkan varrella useita, moneen suuntaan, mutta lähtökohtana on ollut saada asia ratkaistua niin, että lopputuloksena olisi mahdollisimman tasavertaiset kilpailuolosuhteet kaikille kilpailijoille, Frank päätti.
Juha Salo starttaa reitille SM1-luokan piikkipaikalta
SM1-luokan kolmen kärki ennen Länsirannikon osakilpailua on tuttu ja kova. Moninkertainen Suomen mestari ja talvikauden jälkeen luokan pisteykkösenä oleva Juha Salo lähtee reitille ainoastaan voitto mielessä.
- SM-voiton aika saisi jo olla. Olemme ajaneet pohja-aikoja tarpeeksi ja toivon, että kaikki onnettaret olisivat puolellamme, että emme kohtaisi erikoiskokeilla mitään rankkasateita tai ukkoskuuroja.
Ykkössijaa lähdemme hakemaan. Emme me muuta vaihtoehtoa ole itsellemme asettaneet, Salo kertoo.
Salon perässä reitille lähtee kova haastajakaarti. Hallitseva Suomen mestari Teemu Asunmaa, Emil Lindholm, Mikko Heikkilä ja Riku Tahko ovat ensimmäisinä tyrkyllä kärkisijoille. Länsirannikolle on ilmoittautunut mukaan myös iso joukko vieraita naapurimaista; Peräti 6 R5-kuljettajaa tulee Ruotsista sekä yksi Virosta.
SM2-luokassa tuttu kolmikko kärjessä – SM3- ja SM4-luokissa selkeät pistejohtajat
SM2-luokassa tuloslistojen kärkipäähän voidaan ennakkokaavailuissa laittaa kolme kovaa Mitsubishi-kuljettajaa. Ville Hautamäki, Jaro Kinnunen ja Kristian Kiviniemi ovat luokan TOP 3:ssa ennen Liedon osakilpailua ja ovat vaikeasti voitettavissa.
SM3-luokassa Tuukka Hallia on ottanut pisteissä jo pienen karkumatkan seuraavana tuleviin. Rovaniemen voiton ja Kouvolan kakkossijan jatkoksi nuorukaisella on tavoitteena jälleen ykkössija.
Liedossa kovimman haasteen Hallialle tarjoaa kaksikko Henri Hokkala – Lauri Joona. Hokkala vaihtoi talvikauden jälkeen autonsa Peugeotin R2:sta moderniin Ford Fiesta Rally4-autoon, ja kävi nappaamassa sillä heti testikilpailuna toimineessa Rengas Turku -Rallissa luokkavoiton.
SM4-luokassa ajetaan nyt toista vuotta putkeen V1600-luokituksen autoilla ja Länsirannikolla luokkaan mukaan on ilmoittautunut kaikkiaan 13 autokuntaa. Tunturissa ja Kouvolassa luokkaa hallitsi Oskari Heikkinen, joka johtaa luokkaa 22 pisteen turvin ennen Konsta Saarista. Kolmantena luokassa on Valtteri Koski, jolla on Heikkiseen nähden kirittävää 31 pisteen verran.
SM4-luokkaa Liedon osakilpailun jälkeen johtavalle alle 27-vuotiaalle kuljettajalle avautuu mahdollisuus päästä mukaan kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n lanseeraamaan FIA Rally Star -ohjelmaan, jonka avulla etsitään uusia tulevaisuuden rallitähtiä. Heikkinen on siis vahvasti tarraamassa kiinni maanosien loppukilpailupaikkaan, joka ratkotaan Saksassa tammikuussa 2022.
- Jos tuohon ohjelmaan pääsisi mukaan, olisi se mahdollisuus mitä ei kovin helposti näillä Kainuun korkeuksilla pysty kasaamaan. Paineita en ota, lähden ajamaan vain kaasu pohjassa, koska kauden tärkein tavoite on kuitenkin voittaa SM-sarja.
Ralli SM-luokkien TOP3 2/6 osakilpailua
SM1-luokka
- Juha Salo 43p
- Teemu Asunmaa 41p
- Emil Lindholm 32p
SM2-luokka
- Ville Hautamäki 45p
- Jaro Kinnunen 39p
- Kristian Kiviniemi 37p
SM3-luokka
- Tuukka Hallia 52p
- Henri Hokkala 35p
- Roope Korhonen 32p
SM4-luokka
- Oskari Heikkinen 59p
- Konsta Saarinen 37p
- Valtteri Koski 28p
Tiimit
- Porvoon Autopalvelu 97p
- TGS ASV Team 70p
- Printsport 67p
Katso kaikki pisteet >>
Lue lisää sarjan säännöistä >>
Ralli SM-kalenteriin muutoksia kesäkaudelle
Kaudella 2021 kilpaillaan tuttuun tyyliin kuudessa osakilpailussa, joista kaksi ajettiin talven lumilla Rovaniemellä ja Kouvolassa. Alun perin neljä jäljelle jäävää kesäosakilpailua olivat Liedon, Pohjanmaan, Oulun ja Kokkolan SM-rallit.
Pandemian vaikutuksista johtuen Suomen MM-rallin järjestäjä AKK Sports teki odotetun ratkaisun ja kilpailu siirrettiin pitkälle syksyyn 30.9-3.10 siinä toivossa, että koronatilanne helpottaa ja kilpailuun saataisiin ottaa yleisöä. Kyseisellä viikolla ohjelmassa oli alun perin myös Ralli SM-sarjan päätösosakilpailu, SM KokUA 60-v Juhlarali Kokkolassa, joka MM-rallin siirron myötä ajetaan nyt viikkoa aiemmin suunnitellusta, 25.-26.9.
Kauden toiseksi viimeinen osakilpailu piti alunperin ajaa Oulussa, mutta kilpailun järjestäjä ilmoitti keväällä, että kilpailua ei onnistuta järjestämään. Korvaavan kilpailun löytämiseksi AKK:n Rallin lajiryhmä ja Ralli SM-sarjatyöryhmä työskentelivät tiiviisti korvaavan kilpailun löytämiseksi. Vaihtoehtona oli löytää toteuttajaksi jokin täysin uusi kilpailunjärjestäjä tai etsiä jo kalenterissa olemassa olevista kilpailuista sellainen, joka täyttää mahdollisimman hyvin edellytykset SM-osakilpailulle.
Ralli SM-sarjan sarjavastaava ja rallin lajipäällikkö Henrik Frank harmitteli Oulun päätöstä mutta ymmärsi myös tilanteen haastavuuden..
- Homma tuli ”silmille” varsin yllättäen huhtikuun alussa, kun Oulun osakilpailun järjestäjä ilmoitti, että nykyisissä olosuhteissa kilpailun järjestäminen ei onnistu. Perusteita asiaan oli useampikin, joista yhtenä oli kilpailun taloudelliset raamit. Kyseessä olisi ollut ensimmäinen kerta kun SM-osakilpailun järjestämisestä olisi vastannut kaupallinen yritys, on varsin ymmärrettävää että näissä vallitsevissa olosuhteissa taloudelliset riskit ovat isoja ja ne pitää huomioida, Frank totesi.
- Valitettavaa on, että asian lopullinen päätös järjestäjän toimesta venyi myöhäiseen, joka osaltaan vaikeutti tilanteen ratkaisemista sarjan kannalta. Toki, oletettavaa että Oulussa on pyritty kääntämään ”kaikki kivet” ennen lopullista päätöstä, ja näin ollen asian lopullinen päätös venyi kevääseen.
Korvaava kilpailu löytyi Lahden Top Building Rallista, joka ajetaan Lahti Historic Rallyn yhteydessä 13.-14.8. Näin ollen ensimmäistä kertaa Historic Rally Trophyn ja Ralli SM-sarjan osakilpailut ajetaan saman kilpailun yhteydessä, jonka lisäksi mukana ovat siis Historic-rallin EM-sarjan osallistujat. Tarjolla on siis todellinen autourheiluviikonloppu, jollaista ei ihan heti pääse seuraavan kerran kokemaan.
- Tässä kohtaa haluan myös kiittää AKK:n Rallin Lajiryhmää sekä Ralli SM-sarjatyöryhmää siitä, että asian hoitaminen alusta asti tehtiin tehokkaasti ja hyvässä yhteisymmärryksessä niin, että kaikki ao. ryhmien jäsenet myös hyväksyivät sen, että ollaan pakotettu tietynlaiseen kompromissiin mutta mahdollisimman hyvään lopputulokseen tähdäten, Frank kiitteli
Ralli SM-sarjan kesäkauden kilpailukalenteri
28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola
Junioreilla ja nuorilla edessä kauden toinen osakilpailu

Juhani Männikkö starttaa Länsirannikon Ralliin RSJM-sarjan kolmospaikalta. Kuva: Marko Kyöstilä. Lataa kuva
Viime kaudella ensimmäistä kertaa Ralli SM-sarjan yhteydessä ajettiin myös Rallin Suomen Juniorimestaruus- ja Nuorten SM-sarjojen osakilpailut. Sarjat ovat mukana tänä vuonnakin mutta Oulun SM-rallin tilalle tulleen Top Building Rallin jo valmiiksi suuresta osallistujamäärästä johtuen RSJM- ja Nuorten SM-sarjojen toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan Keravan Askolan Granit-Rallissa 28.8. Sen sijaan Liedon, Pohjanmaan ja Kokkolan osakilpailussa kyseiset sarjat ovat mukana normaalisti.
Juniorien ja Nuorten talvikausi käsitti vain yhden osakilpailun, Kouvolassa ajetun SM O.K. Auto -rallin joka ajettiin 6.3.2021. Kouvolan kilpailussa kova lumimyräkkä sotki monilta suunnitellut taktiikat ja haastoi tietysti monella tavalla pysymään olemattomassa puhdistuneessa urassa.
Junioreissa kilpaillaan kaikkiaan neljän eri luokan ajokeilla kun taas Nuorissa kaikki ajavat V1600-luokan kalustolla.
Junioreiden pistejohdossa Länsirannikon Rallin kesäisille hiekkateille starttaa AL-Härmää edustava Riku Koski BMW M3:lla, toisena pisteen päässä on EPUA:n Mika Korvola V1600-luokan Honda Civicillä. Kolmospaikalla kolme pistettä kärjestä on Toyota Starletillaan LakUA:n Juhani Männikkö ja näin koko kärkikolmikko edustaa Pohjanmaata, etelästä pohjoiseen.
Nuorissa pistekärkenä on vastikään 16 vuotta täyttänyt KorUA:n Jooa Iivari Ford Fiestallaan. Korpilahden nuoren tähden takana neljän pisteen päässä vaanii HuuhaUA:n Tuukka Kauppinen Honda Civicillä, joka täyttää 15 vuotta tulevana syksynä. Korpilahdelta ja Laukaan Äijälästä tulevan kärkikaksikon takana kolmantena on LakUA:n 17-vuotias Jäälistä kotoisin oleva Veeti Pulkkinen Ford Fiestalla, hänellä piste-eroa kärkeen on seitsemän pistettä.
Valmistautumisessa kilpailuun on ollut isoja eroja, toiset ovat ennättäneet ajaa useamman kisan testiksi, toiset ovat vasta kilpailuviikolla suorittamassa testejä. Myös autojen suhteen on eroavaisuuksia, toisilla on päivitetty autoon paljon uutta, toiset ovat tehneet vain pienen perushuollon ja tarkistuksia.
- Talven jälkeen on tehty muutoksia auton moottorinohjaukseen sekä päivitetty Bigemin alusta. Parit testit on ennätetty ajaa ja yksi testikilpailu on alla, sora maistuu itselle paremmin kuin talviset kelit, tuumailee Nuorten pistejohtaja Jooa Iivari.
Myös haastaja Kauppisen tiimissä on urakoitu.
- Paljon hyviä muutoksia tehty autoon, iskarit on päivitetty ja jarruja saatu miellyttävämmäksi. Kolme kilpailua ja omalla tiellä testejä on ennätetty suorittaa. Rengas Turku -rallissa olin toinen, se oli ensimmäinen kesäkilpailuni ja olin tyytyväinen.Viimeisimpänä ajetusta Mäntsälä Aero -rallissa tuli voitto, kertoo Tuukka Kauppinen.
Se mistä niin Juniorien kuin Nuortenkin kärki olivat yksimielisiä, on se että on mukava kun SM-kausi jälleen jatkuu ja päästään ajamaan kilpaa tosissaan.
Rallin Suomen Juniorimestaruus- sekä Nuorten SM-sarjojen kesäkauden kilpailukalenteri
28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
28.8. Askolan Granit -Ralli, Kerava
25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola
Katso kaikki kilpailuviikonlopun osallistujat »
RSJM- ja Nuorten SM-pisteet
SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli -kilpailuinfo
SM Mad-Croc Länsirannikon Rallin reitti pitää sisällään 13 erikoiskoetta, joista kolme ajetaan perjantaina illan hämärtyessä ja loput 10 lauantaina. Erikoiskoekilometrejä kertyy yhteensä 101,61. Kilpailun lähtötapahtumat alkavat perjantaina klo 19 ja maaliin kilpailijoita odotellaan lauantaina klo 17:45 alkaen.
Kilpailun aikataulu
Perjantai 28.5.2021
19:01 Lähtö, Avanti, Lieto
19:40 EK 1 Halisoja (7,50 km) – Sulkuaika 18:00-23:40
20:06 EK 2 Ohensaari (9,49 km) – 18:25-00:05
20:40 EK 3 Hujala (6,29 km) – 19:00-00:40
21:33 Yötauko Avanti, Lieto
Lauantai 6.3.2021
07:45 Lähtö Avanti, Lieto
08:31 EK 4 Vintala (6,42 km) – Sulkuaika 06:50-13:20
08:52 EK 5 Mahlio (8,13 km) – 07:10-13:40
09:17 EK 6 Saukonoja (14,21 km) – 07:35-14:05
10:25 Huolto Avanti. Lieto
11:41 EK 7 Vanha Karuna 1 (5,15 km) – 10:00-19:45
12:10 EK 8 Pöylä 1 (13,40 km) – 10:25-20:15
12:52 EK 9 Juntola 1 (5,27 km) – 11:10-21:00
13:27 Huolto Avanti. Lieto
15:14 EK 10 Vanha Karuna 2 (5,15 km) – 10:00-19:45
15:41 EK 11 Pöylä 2 (13,40 km) – 10:25-20:15
16:25 EK 12 Juntola 2 (5,27 km) – 11:10-21:00
17:13 EK 13 Avanti (1,93 km) – 15:35-21:30
17:45 Maali Avanti, Lieto.
Live-tulokset
Live-lähetykset Moottoriurheilut.tv Youtube-kanavalla
Rallin SM-sarja tiedotus
Kuvat: Marko Kyöstilä